D/A-muuntimen vaikutus äänenlaatuun

D/A-muunnin ja sen vaikutus äänentoiston laadukkuuteen.

D/A - muunnin, tai DAC, digitaalisen signaalin analogiseksi signaaliksi muuttavalla laitteella on monta nimeä mutta
yksi tärkeä tehtävä. Suurin osa musiikista nautitaan nykypäivänä digitaalisita lähteistä ja ennen kuin me sen kuulemme,
on signaali muutettava analogiseksi jossain vaiheessa äänentoistoketjua ennen kuin se tulee kaiuttimista ulos musiikkina, eli muuttuu ääniaalloiksi, ilmanpaineeksi.

Vahvistimiin integroituna tai erillislaitteina, DAC-ilmenee monessa muodossa ja paikassa. Voisi kuvitella, että nykymaailman
yltäkylläisyydessä kaikki D/A-muuntimet olisivat samanarvoisia ja kuuloisia yleiskomponentteja, mutta todellisuudessa
laatueroja on paljon.

Esimerkiksi kännyköihin rakennettu kuulokelähtö vaatii mm. muuntimen ja muutaman muun tekijän ennenkuin ääni siirtyy
kuulokejakkiin ja siitä korville. Kuitenkin puhelimen suoma tila näille komponenteille on varsin pieni, joten laadusta on
väkisinkin tingitty. Tämän takia onkin viisasta käyttää langatonta teknikkaa
jolloin kuulokkeissa olevat komponentit suoriutuvat tehtävästään huomattavasti puhelinta paremmin.

Nykypäivänä useat vahvistimet sisältävät itsessään D/A-muuntimen liitännöineen. On kuitenkin syytä muistaa, että huonosti
suojattu D/A-muunnin häiritsee vahvistimen herkkää analogisignaalia. Tämä on tietenkin huono asia äänellisesti ja toinen tapa
onkin liittää DAC-toiminnot cd/SACD-soittimeen, joka itsessään hyvin pitkälti on digitaalinen laite. Tällöin häiriöt pienenevät huomattavasti ja äänenlaatu on parempi ja selkeämpi.

Puristi, joka haluaa vain parasta, saattaa sitten katsoa kokonaan omaan koteloon rakennettua laitetta. Tässä tapauksessa saat todennäköisesti enemmän liitäntöjä niin sisään kuin uloskin ja laadukkailta valmistajilta äärimmäistä äänenlaatua. On kuitenkin muistettava, että välikaapeli on aina huono asia äänelle, minkä takia D/A-muuntimen lisääminen joko vahvistimeen tai CD-soittimeen on järkevää.

Nykypäivänä saatat laitteiden ominaisuuksia lukiessasi huomata, että laadukkaat D/A-muuntimet toistavat niinsanottua DSD-tiedostomuotoa. Tämä on itseasiassa SACD-levylle tehty tiedostomuoto, joka antaa 24 bittisen ja esimerkiksi 96 Khz taajuuden, eli masterlaadun. Kuitenkin DSD-tiedostot kellotetaan jälkikäteen paljon korkeammalle taajuudelle. Tässä siirrytään jo megahertsien puolelle ja esimerkki kellotuksia ovat esim 2.8, 5.6 ja 11.2 mhz. DSD:n suurin vaikutus äänelliseen eroon tulee ehkä kumminkin siitä, että se eroaa rakenteeltaan perinteisestä PCM-signaalista. Siinä misä PCM tiedostomuotona on jo pätkitty, eli monta stillikuvaa nopeasti toistensa perässä toistettu, niinkuin elokuva, on DSD muoto taas yksi putki. Niinkuin tiedämme on MP3 juuri kyseistä PCM teknologiaa mutta vielä cd-muotoa (WAV) enemmän pakattu eli leikattu. Aina kun lopetamme signaalin ja aloitamme sen uudestaan syntyy mm säröä, tämä johtaa vääristyneeseen toistoon, kovaan diskantintoistoon, yksinuottiseen bassoon sekä litteään äänikuvaan. DSD-muotoa siis syystäkin kutsutaan digimaailman analogisimmaksi tiedostomuodoksi rakenteensa ja äänenlaatunsa takia. Esimerkkeinä voimme otta Marantz SA KI Ruby sekä SA-10 soittimet/muuntimet, jotka laadukkuudeltaan ovat äärimmäistä tasoa ja kuulostavat todella "analogisilta" modernista tarkuudestaan huolimatta.

Kaikenkaikkiaan suosittelen hankkimaan mahdollisimman hyvän muuntimen jos haluaa rakentaa laadukkaan digitaalitoiston.

How a Digital-to-Analogue Converter Impacts Your Audio System's Performance
     

Digital music formats are ubiquitous — even the staunchest vinyl supporter can admit that there's a lot of appeal to holding your entire music catalog in the palm of your hand or hosted on a server.
Without a high-quality digital-to-analogue converter (DAC), however, music aficionados will notice a considerable drop in audio fidelity when listening to their favourite tracks, albums and artists. And if you’re serious about music, maintaining pristine quality is non-negotiable.
How DAC technology works

In its simplest terms, DAC hardware converts digital data into sound that can be heard and enjoyed. When you break digital files and music streams down into their base components, you get a bunch of binary code. A DAC transforms that data into an analogue signal, which is then sent through an amplifier and finally transmitted through the listener's headphones or speakers.
Aside from vinyl records, just about any music format used today relies on this process to create sound: streaming services, digital music files, compact discs, etc.

Not all DAC equipment is made equally — or meant to be, for that matter. The DAC in your smartphone doesn't need to convert data streams with the same fidelity and quality as a high-end component, for instance. No one expects their phone to provide audio playback with 100-percent accuracy and hi-res sound quality. If you want to get the best sound quality from various digital audio formats, you need a DAC that's up to the task of providing the best audio fidelity possible.
Choose the right DAC solution for your audio system

There are a couple of things to keep in mind when considering your DAC options: First, does it support a wide variety of data file rates? If the timing of the bitstream conversion isn't absolutely precise, you're going to experience jitter, which means poor sound quality. Second, what level of craftsmanship went into the design of the device? Bad circuitry can introduce unwanted noise, marring the listening experience.

There are standalone, external DAC units available to act as a go-between for your music source and speakers or headphones, but you can cut out the middleman by using audio equipment with high-quality built-in DAC technology.
The Marantz ND8006, for instance, features hi-res conversion and is compatible with numerous audio formats, including FLAC, WAV and ALAC. The high quality construction has advanced noise isolation capabilities to prevent digital noise from negatively impacting the overall sound quality. It also comes equipped with a dedicated headphone amplifier block, so music lovers can completely immerse themselves in their favorite albums.

The best equipment makes for the best audio system. Browse the entire line of Marantz AV receivers, wireless music systems and Hi-Fi components to lay the foundation for your setup.